Keskustelut

 

Fe/Male Voice -seminaari

 

Torstaina 27.3. klo 13:00–16:30, Bio Rex

 

Vuosi 2014 lähti Suomessa elokuva-alalla liikkeelle tasa-arvokeskustelulla mediassa. Tunteita kuumensivat niin puhe kiintiöistä kuin Oscar-ehdokkaitamme vähättelevät lööppiotsikot. Nyt syvennämme aihetta tilastoista kuviin ja teoksiin. Millainen naiskuva meille välittyy liikkuvien kuvien kautta? Millainen on naistekijän ääni, onko se erilainen kuin miestekijän? Women in Film and Television Finland ry on kutsunut kotimaisia tekijöitä panelisteiksi seminaariin, jossa ei rohkeista kannanotoista ja vahvoista mielipiteistä ole puutetta. Älä jätä väliin Season Film Festivalin kuuminta keskustelutilaisuutta!

 

Seminaarin kahden eri keskustelun kautta lähestymme tätä aihetta niin tekijöiden kuin katsojienkin näkökulmasta. Panelisteiksi saapuvat ohjaaja-käsikirjoittajat Saara Cantell (Onneli ja Anneli, Ainoat oikeat, Tähtitaivas talon yllä, Kohtaamisia) Marja Pyykkö (Kekkonen tulee, Sisko tahtoisin jäädä, Mustat lesket tv-sarja) käsikirjoittaja Kirsikka Saari (Oscar- ehdokas Pitääkö mun kaikki hoitaa, Korso ). Ohjaajat Lauri Nurkse (Sooloilua, Veijarit, Toisen kanssa tv-sarja ), ja John Webster (Katastrofin aineksia, Sen edestään löytää, Pölynimurikauppiaat). Tuottajat Elli Toivoniemi (Oscar- ehdokas Pitääkö mun kaikki hoitaa, Korso, Hyvä Poika)ja, ja Riina Hyytiä (21 tapaa pilata avioliitto, tv-sarja Klikkaa mua) sekä dosentti-tutkija Annamari Vänskä. Moderaattoreina toimivat toimittaja-tuottaja Seppo Toivonen ja ohjaaja-käsikirjoittaja Roosa Toivonen (Avain Italiaan).

 

Seminaarin järjestävät Women in Film & Television Finland ry (www.wift.fi) ja Suomen elokuva- ja mediatyöntekijät SET ( www.teme.fi/set) yhteistyössä Season Film Festivalin ja Mediakasvatusseuran (www.mediakasvatus.fi/seura) kanssa. Seminaariin on vapaa pääsy.

 

Lisätietoja: www.wift.fi
Tiedustelut: wiftfinland(at)gmail.com

 
 

Us

 

Perjantaina 28.3. klo 20:15, Maxim 2
Lauantaina 29.3. klo 18:15, Maxim 2

 

Ohjaaja Mani Maserrat Agah on paikalla näytösten jälkeen kertomassa elokuvasta ja vastaamassa yleisön kysymyksiin.

 
 

Chasing Ice

 

Lauantaina 29.3. klo 18:00, Bio Rex

 

Earth Hourin teemana on tänä vuonna arktinen alue, sillä ilmastonmuutos lämmittää arktista aluetta nopeammin kuin mitään muuta aluetta maapallolla. Chasing Ice -elokuvan jälkeen luontotoimittaja Kimmo Ohtonen sekä WWF:n suojelujohtaja Jari Luukkonen kertovat Arktiksen tämänhetkisestä tilanteesta. Tilaisuudessa nähdään myös uusia kuvia Ohtosen retkiltä Huippuvuorille. Sammuta valot ilmaston puolesta! WWF:n Earth Hour lauantaina 29.3. klo 20.30.

 
 

Nana Benz

 

Lauantaina 29.3. klo 15:45, Maxim 2

 

Suomen UN Womenin Helsingin paikallistoimikunnan kanssa järjestetään lyhyt tilaisuus Nana Benz -elokuvanäytöksen yhteydessä.

 
 

Skandaalihäät

 

Sunnuntaina 30.3. klo 12:30, Bio Rex

 

Näytöksen alussa noin 10 minuutin alustus elokuvan puvustuksesta.

 
 

Osiensa summa: kotimaista lyhytelokuvaa

 

Sunnuntaina 30.3. klo 14:15, Maxim 2

 

Kotimaista lyhytelokuvaa -näytöksessä tarkastellaan perheen ja ihmissuhteiden merkitystä eri näkökulmista. Kuinka voi löytää oman paikkansa joukosta? Miltä tuntuu, kun vanhemmat eroavat, tai entä jos toinen vanhemmista ei ole koskaan ollutkaan läsnä? Muun muassa näihin teemoihin tartutaan viidestä hienosta lyhytelokuvasta koostuvassa näytöksessä, jonka jälkeen yleisöllä on mahdollisuus esittää kysymyksiä paikalla oleville ohjaajille Q&A-tilaisuudessa.